Miltä datakeskuksesi näyttää kolmen vuoden päästä?

Otsikossa on mielestäni erittäin relevantti kysymys kaikille datakeskusten parissa työskenteleville ammattilaisille, mutta ennen kaikkea niille, jotka haluavat tuottaa datakeskuksestaan hyötyä liiketoiminnalle. Perinteinen tapa rakentaa palvelualustaa on ollut jo pitkään se kaikkein riskialttein, työläin ja hitain tapa vastata liiketoiminnan haasteisiin. Meillä ei yksinkertaisesti ole enää resursseja pyörittää tätä orkesteria, jonka pitää vielä kaiken lisäksi ajaa tuolla itse rakennetulla alustalla koko sen elinkaari alusta loppuun — Asiakkaat kyydissä!

Moderni datakeskus vuonna 2016

Nykyaikainen datakeskus on rakennettu liiketoiminnan tarpeisiin. Triviaaleja asioita on orkestroitu ja automatisoitu, eikä datakeskusten ammattilaisten kallisarvoisia resursseja tuhlata niihin asioihin, jotka voidaan asentaa, konfiguroida ja testata toimittajan puolesta valmiiksi. Nämä toimet ovat välttämättömiä niin kilpailukyvyn säilyttämiseksi kuin ylipäätään IT:n relevanttiuden kannalta. Yksikään palvelualusta ei ole olemassa itsensä tai IT:n vuoksi, vaan palvellakseen liiketoimintaa.

Nykyaikaisen palvelualustan ja -infrastruktuurin avaintekijöitä ovat:

  • Kustannustehokkuus (sekä Capex että Opex)
  • Mitigoidut riskit
  • Erittäin nopea käyttöönotto
  • Käyttövalmis ympäristö sisältäen datapalvelut (backupit, business continuity, disaster recovery)
  • Maailmanlaajuinen tukiorganisaatio käytettävissä 24/7/365 yhdestä pisteestä
  • Koko elinkaaren hallinta, kaikki komponentit (sekä softa- että rauta) huomioiden

Jotta datakeskuksesi on valmis tulevaisuuteen, tulee tähtäimet ja tavoitteet asettaa jo eilen. Kaikkiin edellä mainittuihin bulletteihin vastaa hyperkonvergoitu infrastruktuuri.

Mikä ihmeen hyperkonvergenssi?

Laskentatehon ja tallennuskapasiteetin tiheys kasvaa jatkuvasti. Kun samalla verkkoyhteydet ovat nopeutuneet huomattavasti, voidaan virtualisoinnin avulla näistä komponenteista muodostaa ohjelmallisesti määrätty infrastruktuuri, joka on koko hyperkonvergenssin idea.

Hyperkonvergoitu infrastruktuuri on ohjelmallisesti määritetty arkkitehtuuri, jossa kaikki sovellusten ja työkuormien vaatima kapasiteetti toteutetaan nykyaikaisilla menetelmillä. Kaiken keskiössä on virtualisointi, jonka avulla voidaan erottaa fyysinen infrastruktuuri loogisesta kapasiteetista.

Perinteisen palvelualustan ja hyperkonvergenssin ero

Hyperkonvergoituja ratkaisuja toteutetaan tänä päivänä muutamalla eri tavalla. Esittelen tässä kolme yleisintä tapaa:

Omatekoinen

Hyperkonvergoidun infrastruktuurin ytimen, ohjelmallisesti määritellyn tallennuksen voi hankkia erillisenä ohjelmistona. Omatekoisessa lähestymisessä jää itselle kuitenkin valtavasti työtä ja riskiä, kuten laitteistojen yhteensopivuudet, testaukset, päivitykset ja koko elinkaaren hallinta. Lopputulos on työläs ylläpitää, täynnä riskejä, uniikki alusta ja siten täysin epästandardi toteutus.

Esi-integroitu valmistajan toimittama laitteisto

Eri valmistajien hyperkonvergoidut ratkaisut ovat jo kehittyneet muutaman sukupolven verran ja käyttökokemuksia on kertynyt jo aika laajaltikin. Nämä esi-integroidut, puolivalmiit ratkaisut vaativat kuitenkin lisäksi esim. virtualisointikerroksen asentamisen, konfiguroinnit ja integraatiot. Täysin oma lukunsa on myös elinkaaren hallinta ja laitteiston sekä ohjelmistojen päivitykset.

Lisäksi, monella valmistajalla on omia, erillisiä täysin suljettuja järjestelmäkomponentteja näissä laitteistoissa, ja vieläpä kriittisissä kohdissa järjestelmää, kuten tallennuskapasiteetin virtualisoinnissa. Myös tuki laitteistolle ja ohjelmistoille tulee usein useammasta kuin yhdestä kontaktipisteestä. Tässä lähestymistavassa on siis useita eri standardeja ja valmistajien salaisia kastikkeita, jotka lukitsevat asiakkaan tiettyyn valmistajaan.

Täysin integroitu laitteisto

Meidän ratkaisumme VxRail on täysin integroitu hyperkonvergenssilaite. Laitteessa on valmiiksi asennettuna virtualisointikerros sekä ohjelmallisesti ohjattu tallennus. Siis yksi yhtenäinen ohjelmistokerros, joka on alusta alkaen suunniteltu ja rakennettu toimimaan yhdessä laitteistoratkaisun kanssa.

Saat kaikki hyperkonvergenssin hyödyt, mutta sinun ei tarvitse opiskella uutta tai muuttaa päivittäisrutiinejasi. Voit käyttää edelleen niitä työkaluja, jota olet tähänkin asti käyttänyt. Kaikki ominaisuudet on integroitu kokonaisuuteen.

”Täydellisyys ei ole sitä, ettei ole enää mitään lisättävää, vaan sitä, ettei mitään voi ottaa pois.”

VxRail

Kahden räkkipaikan kokoiseen laitteeseen on pakattu yksinkertainen ja erittäin kustannustehokas hyperkonvergenssilaite, joka soveltuu monille erilaisille sovelluksille ja työkuormille. Voit keskittyä infrastruktuurin säätämisen sijasta tarjoamiisi palveluihin.

VxRail-laite asentuu 15 minuutissa jotta sinä voisit keskittyä olennaiseen.  Yksinkertainen, saumaton skaalautuvuus ja hinnaltaan erittäin kilpailukykyiset kokoonpanot mahdollistavat kasvamisen todellisen tarpeen mukaan.

Eksklusiivinen yhteistyö VMwaren kanssa

VxRail-laitteet ovat suunniteltu ja rakennettu alusta alkaen eksklusiivisesti VMwaren kanssa yhteistyössä. Yksi ja sama taho vastaa siis kaikesta tuotekehityksestä. Tätä(kään) et muilta valmistajilta saa.

Jiri Vidgren

< Takaisin Blogit pääsivulle

Jiri Vidgren
vArchitect

Jiri Vidgren on kokenut it-infrastruktuuriasiantuntija. Hän on työskennellyt Dell EMC:n palveluksessa vuodesta 2014 alkaen päävastuunaan konvergoidut ja hyperkonvergoidut infrastruktuuriratkaisut ja niihin perustuva arkkitehtuurisuunnittelu. Kokemusta löytyy niin ohjelmistokehityksen kuin it-palveluntarjoajasektorinkin parista.